Sivut Justuksen Muistolle
(Varoitus: Alla olevat tekstit
voivat herättää voimakkaita tunteita lukijassa.)
Kun pentuna kotiin saavuit vain,
olit minulle koirista Justus parhain.
Sinun muistosi säilyy aina mielessäin,
sinä olit parhain lemmikkiystäväin.
Et ollut sä vain ystävistä rakkahin,
sä olit myös lemmikki suloisin.
Sun muistosi säilyy ikuisestikin,
koira olit Justus rakkain ainaskin.
Justuksen elinkaari: noin vajaa 11 vuotta ( *
18.04.1999 -
† 27.02.2010)
Bongon elinkaari: 16 vuotta, 3kk, 5pvä ( * 19.11.1982 -
†
24.02.1999)
Justus kuoli helmikuussa 2010,
mutta sen ja Bongon muisto ei katoa koskaan unhoon. Toivottavasti he
saavat nyt kirmata vapaasti jossain lämpimässä paikassa muiden
edesmenneiden koirien kanssa, jossa on kukkaniittyjä, ikuinen kesä
ja ei enää lainkaan kipua saati tuskaa.
Tämä on samalla myös Bongon muistosivu
Koiran silmissä: Tunsin, että voimani heikkenevät, en juuri jaksanut kävellä ja istuin vain, vaikka etutassunikin olivat vähällä luistaa alta. Rintaan pisti, se tuntui inhalta. Joskus minulle tarjottiin rasvaa, jota nuolin sormen päästä. Ruoka ei maistunut ja vettäkin join vain vähän. Viimeisenä yönäni kitisin, sillä en halunnut olla yksin. Aamulla tilanne vain paheni, tullessani eteiseen minä kaaduin kyljelleni eteisen vihreälle matolle koska sydämeen otti niin kamala kipu.
Silmät eivät pysyneet kunnolla auki, sydänrytmi oli sekaisin ja oksetti. Lopulta nukahdin, ihmettelin mitä nyt on tapahtunut, kun tuli hiljaista ja kaikkialla oli kirkasta. Sitten näin jotain, joku itki kuolleen ruumiini luona ja pari muuta nosti minun ruumiini pahviseen laatikkoon. Sitten kuulin haukahtelua: "Jus-tus... Tule tänne... Valoa kohden..." Aloin juosta sinne kuin vaiston ohjaamana. Kohta tulin paikkaan, jossa oli joka paikassa puita, pensaita ja pieniä järviä.
Sitten joku koira kertoi minulle: "Justus, olen Bongo. Olen ollut täällä jo tovin." Sitten siihen tuli jokin pystykorva, jolla oli kellertävä turkki ja tuuheahko häntä, se sanoi nimekseen Jeppe: "Hei, olen Jeppe. Tulin tänne vähän Bongoa aiemmin." Sitten nämä kaksi koiraa esittelivät minulle paikkoja. Oli ihania rustopuita, puruluupuita, sekä koirankeksipuita, jossa keksit heiluivat tuulen mukana. Eri puolilta kuului vaimeaa musiikkia. Nappasin eräästä puusta Marcies-keksin, maku oli erinomainen; juuri sellainen kuin mitä olin elämäni aikana syönyt. Löytyi myös ihania pekonipuita, koiransuklaapensaita ja ne tuottivat kuulemma satoa päivittäin.
Kissoja en ole nähnyt täällä, kai niillä on oma osastonsa tai paikkansa, en tiedä enkä tiedä, tietääkö kukaan? Muiden koirien tarinat olivat toinen toistaan ihmeellisempiä, mutta kipua en enää tuntenut enkä nälkää tai kylmyyttä. Mietin usein, näenkö koskaan uudelleen ne ihmiset, joita niin rakastin? Mielipiteet vaihtelevat eri koirilla. Osa on sitä mieltä etten näe, osa taas arvelee, että niin käy lopulta. Ihme kyllä täällä ei pitkästy ja aika kuluu kuin siivillä. Kerran katselin, kun minun maanpäällinen ruumiini laskettiin viimeiselle leposijalleen. Jostain ihme syystä täällä on ikuinen kesä enkä tunne väsymystä. Eipä muuta kai olekaan kuin terveiset kotiväelleni sinne maan päälle! Itse lähden tästä Bongon kanssa leikkimään nyt kukkaniityille ja sen jälkeen lähdemme tutkimaan, mitä muuta täältä voisi löytää?
Rakkaat koiramme Bongo (kuoli vanhuuteen, eli luonnollinen poismeno) ja Justus (Justus on
kuvassa, kuoli vakavaan sairauteen), levätkää rauhassa.
En unohda muistoanne koskaan, olette yhä minun kavereitani siellä
jossain...