Justuksesta Tietoja
Sukupuoli: uros
Rotu: Beagle
Kennel, josta haettu: Kankkila
Väritys: kolmivärinen, musta, ruskea ja valkoinen
Syntymäaika: tieto lisätään kyllä
Erityispiirteitä: päässä rasvapahkura, sekä musta, nuolimainen
kuvio päässä, vanhemmiten haalistunut pois.
Tullessani kotiin minun oli oltava narussa,
että en livistä.
Kun pentuna kotiin saavuit vain,
olit minulle koirista Justus parhain.
Sinun muistosi säilyy aina mielessäin,
sinä olit parhain lemmikkiystäväin.
Et ollut sä vain ystävistä rakkahin,
sä olit myös lemmikki suloisin.
Sun muistosi säilyy ikuisestikin,
koira olit Justus rakkain ainaskin.
Justus kuoli helmikuussa 2010, mutta se muisto ei katoa koskaan.
Tämä on samalla myös Bongon muistosivu, laitan Bongon syntymä- ja kuolinpäivät tänne kun löydän ne ensin jostain,
Koiran
silmissä: Tunsin, että voimani heikkenevät, en juuri jaksanut
kävellä ja istuin vain, vaikka etutassunikin olivat vähällä luistaa
alta. Rintaan pisti, se tuntui inhalta.
Joskus minulle tarjottiin rasvaa, jota nuolin sormen päästä. Ruoka
ei maistunut ja vettäkin join vain vähän.
Viimeisenä yönäni kitisin, sillä en halunnut olla yksin.
Aamulla tilanne vain paheni, tullessani eteiseen minä kaaduin
kyljelleni eteisen matolle koska sydämeen otti niin kamala kipu.
Silmät
eivät pysyneet kunnolla auki, sydänrytmi oli sekaisin ja oksetti.
Lopulta nukahdin, ihmettelin mitä
nyt on tapahtunut, kun tuli hiljaista ja kaikkialla oli
kirkasta. Sitten näin jotain, joku itki kuolleen ruumiini
luona ja pari muuta nosti minun ruumiini pahviseen
laatikkoon. Sitten kuulin haukahtelua: "Jus-tus... Tule
tänne... Valoa kohden..." Aloin juosta sinne kuin vaiston
ohjaamana. Kohta tulin paikkaan, jossa oli joka paikassa
puita, pensaita ja pieniä järviä.
Sitten
joku koira kertoi minulle: "Justus, olen Bongo. Olen ollut täällä jo
tovin." Sitten siihen tuli jokin pystykorva, jolla oli kellertävä
turkki, se sanoi nimekseen
Jeppe: "Hei, olen Jeppe. Tulin tänne vähän Bongoa aiemmin."
Sitten minulle näytettiin paikkoja, oli ihania rustopuita,
puruluupuita, sekä koirankeksipuita, jossa keksit heiluivat
tuulen mukana. Eri puolilta kuului vaimeaa musiikkia. Nappasin
eräästä puusta Marcies-keksin, maku oli erinomainen; juuri sellainen
kuin mitä olin elämäni aikana syönyt. Löytyi myös ihania
pekonipuita,
koiransuklaapensaita ja ne tuottivat kuulemma satoa päivittäin.
Kissoja
en ole nähnyt täällä, kai niillä on oma osastonsa tai paikkansa, en
tiedä enkä tiedä, tietääkö kukaan? Muiden koirien tarinat olivat
toinen toistaan ihmeellisempiä, mutta kipua en enää
tuntenut enkä nälkää tai kylmyyttä. Mietin usein, näenkö koskaan
uudelleen ne ihmiset, joita niin rakastin? Osa on sitä mieltä etten
näe, osa taas arvelee, että niin käy lopulta. Ihme kyllä täällä ei
pitkästy ja aika kuluu kuin siivillä. Kerran katselin, kun minun
maanpäällinen ruumiini laskettiin viimeiselle leposijalleen. Jostain
ihme syystä täällä on ikuinen kesä enkä tunne väsymystä. Eipä muuta
kai olekaan kuin terveiset kotiväelleni sinne maan päälle!
Itse lähden tästä Bongon kanssa leikkimään nyt kukkaniityille ja sen
jälkeen lähdemme tutkimaan, mitä muuta täältä voisi löytää?
